Onpas viime kerrasta pyörähtänyt aikaa. Liikaakin. En pysy enää edes itse omien liikkeideni perässä. Paljon on tapahtunut enkä oikein itsekään tajua missä mennään. Milan kanssa mennään vielä mutta hieman oudolla vaihteella. Ekan riidan jälkeen on tunnelma ollut epävarma ja olen alitajuisesti työntänyt häntä pois. Ehkä säikähdin tunteitani ja otin itsesuojeluvaihteen päälle. Hyvin mahdollista. Viime viikonloppu oli kuitenkin toistaiseksi paras riidan jälkeen ja vietettiin ihanat 2 päivää yhdessä ja kavereiden kanssa. Jokin kuitenkin on haihtunut, kummatkin sen tuntee.

Vedin sunnuntain päätteeksi lärvit (miespuolisen) kaverin kanssa, karaokebaarissa toisella puolella kaupunkia, 3.päivä putkeen alkoholin huuruja ja seuraavana päivänä olis vielä töitäkin ollut. Meni sitten niin myöhäiseksi ettei enää kyytiä takaisin kotia saanut joten jouduin jäämään frendille yöksi. Ahdisti, kun kyseinen kaveri ei useimmiten meinaa tajuta että kun meidän välillä ei ole mitään ja että EI, en tule halailemaan samaan sänkyyn. Yritin nukkua pätkittäisesti sohvalla ja aamulla luikin sanomatta mitään kotiin. Mulla oli niin hauskaa edellisenä iltana, enkä tiedä mitä tapahtui aamulla, kun alkoi kauhee ahdistus.

Ehkä se oli muutaman päivän univaje ja alkoholit päälle, mutta alkoi tosissaan ahdistaa koko elämä ja elämäntilanne ja ihmeellisiä ajatuksia tulvi päähän. Ilmoitin eilen aamuna töihin, että oon kipee ja en ilmesty töihin, ja päivän mittaan koko paska työ alkoi nyppimään niin paljon että oli pakko miettii tosissaan haluunko enää sinne takaisin. Tulin sit siihen tulokseen että teen mitä tahansa muuta kuin jatkan tuota duunia, joten tänä aamuna ilmoitin että ciao ciao mua ei enää siellä näy. Mikä mua vaivaa, tää on jo toka duuni jonka jätän näin, ilman mitään varoitusta. Yhden koulunkin jätin puoli vuotta sitten kuin seinään. Mitä mun elämässä tapahtuu, tuntuu ettei oo mitään kontrollia tekemisiin... janoanko vaan seikkailua vai oonko vähän pöpi?